sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Ikuisuusprojekti?

Olen vuosi sitten aloittanut peittoprojektin, jonka piti olla hetikohta valmis. (Tässäkin olen lyhyesti esitellyt asiaa.) Vaan niinhän siinä(kin) on käynyt, ettei meillä vieläkään ole ihanaa, paksua, paloista neulottua peittoa missään muualla kuin keskeneräisten töiden korissani (tai siis yhdessä niistä). 



Alunperin peitosta piti tulla päikkäripeitto Miehelleni sellaisiksi päiviksi, kun minä en ole paikalla. Vähän lämpöä ja läheisyyttä ja kodikasta tunnelmaa ja sen sellaista oli tarkoitus ujuttaa miehiseen asuntoon. Alkuperäisen suunnitelman jälkeen olemme remontoineet asunnosta meille yhteisen kodin, menneet naimisiin ja vaihtaneet huushollin väritystä. Että ei ihan suunnitelma mennyt putkeen. 

Kauhukseni, mutta peiton kannalta onneksi, Mieheni halusi säilyttää poikamiesvuosinaan hankkimansa sinisen nahkasohvan ja -tuolin omassa työhuoneessaan. Juuri sen sohvan, jolle peiton piti alunperinkin valmistua. Värimaailman uusiutuminen muussa kodissa ei siis muodostunut esteeksi vaan projekti sai jatkua.



En ymmärrä, mikä ihme on viivästyttänyt peiton valmistumista. Paloja on nopea ja hauska kutoa kympin paksuisilla puikoilla ja pidän peiton ulkonäöstä. Sitä paitsi minusta tuntuu, että teen näitä paloja kaiken aikaa. Eikä niitä siltikään ole valmiina kuin kolmetoista. Tavoitteena on kaksikymmentäneljä, joten tällä vauhdilla tämä on valmis ehkä vuoden päästä. Asummekohan silloin enää edes tässä asunnossa? Ja olemmeko (sujuvassa yhteisymmärryksessä tietysti) päättäneet jo luopua sinisestä sohvasta?


Peittoon tulee vaaleansinisiä, tummansinisiä, valkoisia, ruskeita ja mahdollisesti harmaita paloja. Langat ovat Rowanin Big Wool ja Drift. Jos olisin arvannut tämän projektin venymisen ja laajuuden, en olisi valinnut näitä lankoja. Ne maksavat yli kympin kerä ja yhteen palaan menee suunnilleen se yksi kerä. Että tämä ikuisuusprojekti on myös todennäköisesti yksi kalleimmista neulomisprojekteistani. Kyllähän Äiti tästä asiasta vuosi sitten mainitsi, mutta en kai minä uskonut...


Teen jokaisesta väristä aina vain yhden samanlaisen palan. Siis niin, että jokaisesta väristä on jokaista neulemallia. Yhdet palat ovat helmineuletta, yhdet kahden kerroksen korkuista helmineuletta (mikä on sen oikea termi?), yhdet viistoon menevää kuviota oikeilla ja nurjilla kudottuna, yhdet valepalmikkoneuletta, yhdet sileää neuletta, joissa osassa on nimiemme alkukirjaimet. Viimeisten palojen suunnittelu on vielä kesken. 



Täällä ei siis ihan mene näiden kutimien kanssa niin kuin strömsössä - tai Äidillä. 

Millaisia ikuisuusprojekteja Sinun koreissasi on?




Ps. Tämä ei ole ainoa ikuisuusprojektini. Tämä on vain ainoa, jonka kehtaan esitellä. Jostain syystä aloitin viime talvena nimittäin myös useita villapaitoja, joiden valmistuminen ei edes häämötä. Niidenkin projektien suuruudesta Äidillä oli näkökanta, jota minä en uskonut. Olisi pitänyt.

inari


keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Teehetkiin

 Porvoossa on ihana teepuoti, jossa käyn aina sielläpäin liikkuessani, viimeksi joulun maissa. Mukaan tuli monta pussia ihanaa teetä, eri laatuja. On ollut mukava viettää rauhallisia, tunnelmallisia teehetkiä.
Teekannuja omistan monenlaisia, mutta kaikissa tee jäähtyy tosi nopeasti. Haluan myös ehdottomasti valmistaa teeni hauduttamalla. Eri teelaaduthan tarvitsevat eri lämpötiloja. Vihreää ei saa laittaa liian kuumaan veteen jne.

Selailin kirjaa nimeltä "Debbie Bliss, Ihanat neulelahjat" ja siellä se oli - täydellinen teepannun myssy! Aluksi ohjeen lukemisessa oli tosin paljon vaikeuksia, mutta onneksi minulla on ihania ja taitavia neuleystäviä, jotka yhteisessä neuleistunnossamme pikaisesti selvittivät ongelmani ja niin lähtivät palmikot kieppumaan.




 Seuraavan tein jo mallia muutellen. Siitä tuli mielestäni vielä kivempi. Tuohon malliin tulisi langan olla aika paksua, niin näyttää hauskemmalta. Tämä toinen on tehty Novitan Purosta.









Voi olla, että tuo toinen vielä päätyy eri osoitteeseen. Nähtäväksi jää!

Viime viikolla oli ihana kampaamoreissu ystävättären kanssa. Matkustamme sinne aina yhdessä kutimet mukana. Kun toista hoidellaan, toinen voi kutoa ja molemmat pälättää.
Tuolla samaisella paikkakunnalla oli erään sisustusliikkeen loppuunmyynti, ( sääli yrittäjää) jossa tietenkin oli pakko käydä.

Tuo Greengaten teekannu katseli minua hyllyltä ja kuiski, että puutun keittiöstäsi. Katso nyt, kuinka hyvin sovin väreistänikin sinun viimeisiin astiahankintoihisi! Olisitko sinä voinut vastustaa kiusausta? Ai, olisit? Minunkin olisi pitänyt voida, kun eletään vielä paastonaikaakin... Ostin sen kannun, enkä ole katunut.
Siitä lähtien se on seissyt pöydällä ilostuttamassa minua. Teetä en tietenkään ole raaskinut siihen laittaa!

 

 Lauantaina kävimme kaupungissa. Raumalla. Lankaa tarvitsin. Ja puikot. Oikeasti!  Pitäähän minun varustella itseäni siihen joskus koittavaan eläkeikään. Tuleva eläkkeeni on niin pieni, ettei sillä enää mitään ostella.

Tavallisesti poikkeamme  ainakin kahvilla Kontiolla, mutta nyt oli koira mukana ja halusimme ulkoiluttaa sitä meren rannalla. Kahvit päätimme juoda rauhassa kotona.
Siitä tuli sininen hetki! Tuntui luksukselta syödä täällä maaseudun rauhassa kaupunkilaisen näköistä muffinssia, joka maistuikin oikein hyvältä. Sen todistaa se, että Mieskin söi omansa kokonaan!



Miehestä puheenollen. Tuossa kuvassa hän käyttää joululahjaansa ja laittaa lintulaudan ikkunan eteen.
Sanoin, että niin kuuluu olla, jos talossa kerran on eläkeläinen. Kaikki vanhemmat ihmiset seuraavat lintujen touhuja ruokaillessaan.
Niin meilläkin nyt!
Minustakin se on mukavaa vaikka en suinkaan ole vielä eläkkeellä. Minä, nuori vielä! hih, hih

Lintulaudalla käy aika hyörinä valoisaan aikaan. Minäkin tunnista jo kolme eri lajia tinttejä: talitintti, sinitiainen ja töyhtötiainen. Punatulkkuja näkyy ja Närhikin piipahti.

Elämä on aika mukavaa täällä maaseudun rauhassa!

Mukavia päiviä sinullekin lukijani!

Piki


sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Väriä elämään!



Tauti on kait tällä erää voitettu! Vielä on kummallinen olo vatsassa eikä ruoka maistu ( mikä minun tapauksessani on vain iloinen asia)!
Juuri silloin ennen sairastumistani kaipasin väriä elämään sen harmauden jälkeen. Ja nyt vielä enemmän. Saisi se aurinko joskus tänne maallekin paistaa!
Kunnei luonnossa väriä, vaikkakin yhtenä aamuna näin niin kauniin värisen taivaan etten voi uskoa todeksi, päätin tehdä värejä itse.
                                                                                   
                                                                                    Valkoisen vyyhtimisestä kaikki alkoi.
Tämä on mielestäni se ikävin vaihe lankojen värjäyksessä. Vyyhdillä on siis tavallista Novitan Seiskaveikkaa. Vyyhtesin (vai kuinka se sanotaan?) n. 50 g eriin langan.











Seuraavassa vaiheessa langat ovat väripadassa. Käytin värjäykseen Kool-Aidin ja elintarvikevärien sekotuksia. kattiloiksi olen hankkinut kirppiksiltä valkoisia emalikattiloita, koska niissä värit näkyy hyvin.

 Näissä kuvissa lopputuloksia. Eikös ookin kauniita ja houkuttelevan näköisiä? Vyyhdiltä kerin ne vielä kauniiksi keriksi kerimälaitteella, mutta siitä ei näköjään ole kuvaa.


Itse värjätystä Seiskaveikasta tulee pehmeää, mukavaa lankaa ja se kestää hyvin kuumentamista, jopa kiehumista. värit langoissa pysyy hyvin eivätkä ne värjää toisia lankoja, toisin kuin moni epäilee.

Mitä sitten teen langoillani? Värjäämistapahtuma sinänsä on minulle kuin terapiaa. Posket hehkuvat ja aika kuluu kuin siivillä kun sekoittaa uuden ja uudenlaista väriä. Luomisen iloa, sanoisin!
Ajanmittaan käytän lankoja pieniin sisustustöihin tai lastenneuleisiin ja viimeistään eläkkeelle jäätyäni myös omiin neuleisiin sanotaan siellä kaupungissa mitä sanotaan!
Täällä harmaassa ja valkeassa kaamoksessa kukaan kestä !!! Värejä pitää nähdä.

 Ensin niistä syntyi purkeille vaatteet. Felixin kurkkupurkit ovat juuri sopivia puikoille. Purkkeja on jo kuusi. Olen kyllästynyt etsimään samannumeroisia puikkoja, joten nyt ovat puikot numeron mukaan purkeissa. Vielä joskus kirjailen puikkokoon tuon purkin kylkeen tai kiinnitän sen jotenkin muuten...

Taustalla näkyy Pääsiäiskoristeet kirja, josta voisi kutoa vaikka mitä kivaa. Niihinkin töihin tuo värjätty lanka olisi kaunista, ehkä vähän paksua. Mun on siis otettava ja värjättävä myös Nalleea!


Tässä lähikuvaa purkeista.

Tulipa tässä mieleeni, että miksi odottaa hamaan eläkeikään värikkäitä neuleita. Aloitan lapaset nyt ja heti. Mallikin on jo mielessä.
Yritän muistaa ottaa kuvan valmiista.

Värikkäitä kutimia teillekin, Ystävät!
Piki








keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Taudin kourissa





Anteeksi lukijat, kun päivityksiä tulee näin harvoin! Työkiireet pitävät poissa koneelta ja nyt viikonlopusta tauti on pesiytynyt perheeseen. Oltiin ensin hoitamassa rakasta lastenlasta ja sieltä tuliaisena myös itse sairastuttiin, tietty! Olo on kurja. Ilmeisesti Noro-virus on syynä tähän vointiin.




Enkeleitä lähettelen pienen ihmisen turvaksi ja suojaksi! Kyllähän aikuinen näitä viruksia yleensä kestää, mutta pienet lapset, jotka eiväthalua juoda eikä syödä, kun on niin paha olo.

Toivottavasti te siellä ruudun toisella puolella pysytte terveinä!

Piki