Kevät keikkuen tulevi...

Hienot lenkkeilytamineet sinulla! Meillä ei juuri lenkkeilyasuja tarvita. Katsopa vaikka näitä maisemia, joita tänään kuvailin ja katselin. 

Huomaatko aurinkovarjon? Se ei suinkaan ole ollut siinä koko talvea! Täällä oli lumi jo sulanut, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja tuntui jo niin kesäiseltä, että Mies kantoi aurinkovarjon terassille. Sille terassille, jonka sinä Hänen kanssaan teitte. Kiitos vieläkin siitä. Tänä suvena ehdin istuskella siinä - no ainakin aion istuskella - yritän ainakin ehtiä.
Kevät keikkuen tulevi. "Uusi lumi on vanhan surma" sanoi äitini, näiden ketjusilmukoiden kantaäiti ja niin sanon myös minä, seuraava sukupolvi.

Elämä täällä maalla on kuitenkin vilkasta. Lauantaina vietettiin työtoverin 50 v juhlia ja hauskaa oli. Terkkuja vaan sinne, jos satut lukemaan! Eilen täällä oli kevätmyyjäiset. Joka myyntipöydän takana tuttu henkilö, joten ostoksia kertyi. Ensi kerralla aion olla myyjien puolella, koska oletettavasti se tulee halvemmaksi. Tai voihan se olla, että samalla lailla kierretään toisten pöytiä kuin minä eilen.
Kivoja hankintoja tein. Vilautan joitakin vähän.

Kutomaankin kerkesin. Kaksi paritonta sukkaa saivat parin. Yleensähän kudon ne parit vasta veneessä kesällä, mutta nyt ajattelin, että veneessä voisi tehdä jotain uutta tuotetta. Nähtäväksi jää. Toisaalta tässä ehtii vielä kutoa monta sukkaa...

Sisustanutkin olen. Olen ripustellut verhoja. Kun olin lapsi, kesäksi verhot kevennettiin. Minä tein nyt päinvastoin. Ripustin makuuhuoneeseen pellavaverhot, kun aurinko kurkisteli ja kutitti silmiäni turhan aikaisin. Nyt on uni rauhallista kellonsoittoon asti. Tai olisi, jos ei olisi tuota ikivanhaa kissaa, joka haluaa ruokaa yöllä tai ilmoittaa äänekkäällä mouruamisella menevänsä vessaan tai silkasta elämänilosta loikkii sänkyymme ja taas pois, hypätäkseen suuremmalla loikalla takaisin. Nuku siinä sitten. Kui täsä näin kävi? Jos tarkkaan muistelen, niin tuo kissa kuuluisi kuopukseni huusholliin. Se on hänen kissansa , joka tuli kanssani evakkotaipaleelle tänne. Rehellisyyden nimissä, itse sen otin föliini...

Tässä minun yksi pieni pakettini. Värit eivät näytä oikeilta. En osaa enkä malta oikein kuvata. Nämä tekemiseni tupsahtivat arkipäivän iloksi rakkaalle serkulleni, jota suru kohtasi. Ajattelen aina, että tavallinen arki pitää meitä ihmisiä kasassa ja arjesta ne pienet ilot kumpuavat.
Jaksamista sinne kaupunkiin pyhään ja arkeen, kun se taas koittaa.
Tuli mieleeni, että huomenna on taas pikkupakettipäivä eräällä läheisellä...
Piki