Olen kutomassa joulusukkaa lahjaksi yhdelle pikkumiehelle. Siis sellaista, mihin voi pujottaa pieniä lahjoja jouluaamuna. Mistään en löytänyt sopivaa ohjetta, joten jouduin soveltamaan itse. Niin se varmaan näissä käsityöjutuissa menee: itsellä on jokin mielikuva asiasta, siihen yrittää löytää tuloksetta ohjetta - ja lopulta on pakko tehdä oman mielessä olevan ohjeen mukaan.
Teille muille, jotka haluatte tehdä joulusukkaa, annan oman ohjeeni viitteeksi. Tosin korostettakoon, että olen vasta kantapäässä, joten en tiedä, kuinka tämä käytössä toimii - ja millainen kärkiosastakaan lopulta tulee!
Mutta varsi on seuraavanlainen:
* Lankana on punaista ja valkoista Novitan 7 Veljestä.
* Puikot nro 4.
* Yleisenä sukkaohjeena (koska en luota siihen, että osaisin tehdä kantapään ja kärkikavennuksen itse) on Novitan miesten perusvillasukkaohje.
* Silmukoita puikollaan 15 eli yhteensä 60.
* Varsi alkaa punaisella 2 oikein-2 nurin -neuloksella. Sitä tein 8 kerrosta.
* Sen jälkeen aina oikein neulosta 8 kerrosta.
* Tämän jälkeen alkaa varren raidoitus: 2 valkoista kerrosta, 4 punaista, 2 valkoista, 3 punaista, 2 valkoista, 2 punaista, 2 valkoista 1 punainen.
* Tämän jälkeen kirjoneuleosio: 1 kerros valkoista, 1 kerros kirjoneulette, jossa 2 valkoista silmukkaa ja 1 punainen silmukka vuorottelevat, 1 valkoinen kerros.
* Kuvioksi tein joulupallokirjasta napatun kruunu -kuvion.
* Kuvion jälkeen varsi jatkuu alun peilikuvana (eli ensin kirjoneuleosio päinvastoin ja raidoitus ohuista raidoista alkaen).
* Varsi päättyy niin kuin se alkoikin: 8 punaista aina oikein kerrosta ja 8 punaista 2 oikein-2 nurin -kerrosta.
* Siitä alkaa kantapään tekeminen - jota pidemmälle en ole päässytkään.
inari
Ja tuo samainen ongelma ilmenee myös vaatteiden kanssa, selkeä visio on mitä tahtoo mutta eihän mikään kauppa sellaista myy. On muuten hienon näköiset tulossa.
VastaaPoistaKiitos vinkistä! Sukka näyttää jo tässä vaiheessa komialta.
VastaaPoistaJoulusukka on kiva idea. Luin Kotimaa24:stä tästä. Kivoja käsitöitä.
VastaaPoista