torstai 21. marraskuuta 2013

Pannunalusia matonkuteesta


Kylläpä löysinkin kivan käsityön: matonkuteesta virkatun pannunalusen! Ymmärrän, että joku muukin on saattanut joskus keksiä tämän saman asian...

Olenhan minä ennenkin työstänyt matonkuteita, mutta jostain älyttömästä syystä vain puikoilla kutoen. Älä tee sitä virhettä! Hirveää vääntämistä ja tuskaa. Yhden jutun jälkeen ei taatusti tule aloitettua toista. Yhdestä jännästä langasta virkkasin sellaisia korejakin (olen unohtanut esitellä, mutta teen sen), mutta niistä tuli liian löpsöjä. Matonkude-matosta olen aina haaveillut, mutta olen jotenkin ajatellut sen olevan ihan liian suuritöinen urakka. (Yllättäen Äit on kyllä tehnyt meillekin sellaisen!) Että niin se pannunalusen virkkauskin on jäänyt.



Kunnes nyt sain Äidiltä vinkin Kangasaitan hyvästä ohjeesta ja jostain syystä tulin kokeilleeksikin sitä. Tein tuon maton alun pannunaluseksi. Helppoa, toimivaa ja näppärää. Alusia ehtii tehdä suunnilleen kaksi yhden Avaran luonnon aikana. Voi mitkä mahdollisuudet nämä antavat joululahjaideoihinkin! 

Sitä paitsi Anoppi oli kehunut Miehelleni, että meidän antamat (Äidin tekemät) pannunaluset ovat parhaita.

inari


Ps. Nämä narukasat odottavat siis kerijää. Nuo ruskeat eivät taida sopia kenenkään kotiin, on tehtävä valkoista.



2 kommenttia:

  1. Todella käteviä pannunalusia. Mulla on myös ollut aikomuksena virkata matonkuteesta pannunalusia, en vain ole ehtinyt tai oikeammin saanut aikaiseksi....

    VastaaPoista
  2. Kun yhden saa aikaiseksi, siitä se sitten lähtee! Suosittelen kokeilemaan! -inari

    VastaaPoista

Terveiseni Ketjusilmukoille!