Olen vuosien varrella luopunut kaikista muista kodin kasveista paitsi orkideoista. Mutta orkideoissa minulla sitten onkin se periaate, että enemmän on enemmän.
Sen periaatteen mukaisesti niitä sitten kertyykin vähän jokaiselle ikkunalaudalle. Muuton aikana annoin muutaman poiskin, mutta pääsääntöisesti en raaski luopua niistä yhdestäkään. Orkideaahan ei kannata missään tapauksessa heittää pois, vaikka se lopettaisi kukkimisen. Se kyllä alkaa kukkia uudestaan ennemmin tai myöhemmin. Yleensä myöhemmin. Ainakin osa minun kasveistani kukkii harvemmin kuin kerran vuodessa. Mutta niin kauan kun on hengissä, saa meillä olla. Siitä pidetään kiinni.
Kierrätän kukkien paikkoja sen mukaan, missä vaiheessa kukkimistaan ne ovat. Lepäävät yksilöt saavat nuolla haavojaan ja kasvattaa uusia lehtiä esimerkiksi makuuhuoneessa. Siellä ei ole niin väliä, miltä näyttää. Nupullaan olevat ja kukkivat pääsevät sitten paremmille paikoille oleskelutiloihin. Parhaimmillaan olevat saavat esitellä upeita kukkiaan ruokapöydän kaunistuksena.
Ennen uppokastelin orkideojani, mutta sillä tyylillä ne eivät oikein menestyneet vaan kuihtuivat vähitellen pois. Nykyisin teen Anoppini ohjeiden mukaan ja kastelen kukkia kerran viikossa noin pari senttiä ruukun pohjalle. Lisäksi annan lannoitetta (tikkuja tai nestemäistä, mutta orkideoille suunnattua) muutaman kuukauden välein. Sillä tyylillä Anopillani on valtavasti kukkivat orkideat. Minulla ei ihan samanlaiset. Mutta en toisaalta kastelekaan niitä yhtä säännöllisesti tiettynä viikonpäivänä enkä muista antaa lannoitettakaan kuin joskus. Onneksi nämä ovat anteeksiantavaista sorttia, joten ne pärjäävät tällaisella vähän huolimattomammallakin hoidolla. (Ja ainahan voi ostaa uuden, jos yksikään olemassaolevista ei satu olemaan kukassa.)
Uudessa kodissa on tullut vastaan yksi uusi ongelma: osa orkideoista tekee kukkavarret ja nuputkin, mutta nuput kuihtuvat ennen kukkien avautumista. Se on tosi sääli. En keksi sille muuta selitystä kuin ikkunalaudat, joiden alapuolella on kuumalla paahtava patteri. Se ei taida olla ihan optimaalinen paikka orkideoille. Mutta parempaakaan ei ole, joten näillä on mentävä.
Vanhin (ja tärkein) orkideani on jo viisi vuotta vanha. Ostin sen sitä hetkeä varten, kun aviomieheni (silloinen potentiaalinen poikaystäväehdokas) tuli käymään luonani ensimmäistä kertaa. Se myös kukkii kaikista ahkerimmin: kaksi tai kolme kertaa vuodessa ja aina pitkään kerrallaan. Sen hengissä pitäminen aiheuttaa jo tietynlaisia paineita. Ehkäpä se ansaitsisi tänä keväänä vähän isomman ruukun pysyäkseen jatkossakin yhtä elinvoimaisena.
Tammikuusta on selvitty (jee!), joten voinee kai jo sanoa kevätterveisin ja ihanaa viikon alkua toivottaen, inari
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Terveiseni Ketjusilmukoille!