Oikeastaan oli kyllä kulkenut, muttei juuri tuosta paikasta. Ihailin sinistä hetkeä keittiön ikkunasta, kun havahduin; mitä tuo Martta (tyttären koira) täällä tekee! Mistä se siihen ilmaantui? Tarkemmin katsottuna sillähän oli iso ja tuuhea häntä. Supikoira! Siinä se lyllersi rapun edustalla eikä sillä ollut mihinkään kiire. Lönkötteli eilen kolattuja polkuja pitkin. Viisas eläin. Säästyy voimia kun ei tarvitse lumihangessa tarpoa.
Missäköhan se asuu? Meidän perimmäisessä suulissammeko?
Edellisenä päivänä siitä kulki kettu. Mitenköhän ne tulevat keskenään toimeen?
Uskallanko päästää koiran yksin ulos?
Maalla on kuitenkin mukavaa. On oma rauha!
Sen huomaa usein vasta sitten, kun liikahtaa sieltä ihmisten ilmoille. Vaikka Helsinkiin blogikaverin luokse.
terveisin Piki
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Terveiseni Ketjusilmukoille!