tiistai 27. marraskuuta 2012

Sisustusjuttuja






Meillä on uudessa kodissa ensimmäiset juhlat perheille toisena adventtisunnuntaina. Koko syksy on mennyt tavaroiden selvittelyssä, paikoilleen laittamisessa, uusien hankkimisessa ja siivoamisessa. Nyt alkaa näyttää jo paremmalta. Vaikka ei meillä tule juhlissa olemaan esimerkiksi verhoja tai kaappeja kylppärissä tai mitään seinillä. Mutta emme halua kiiruhtaa niiden asioiden kanssa. Ehkä perheet kestävät!









Koska nyt sisustusasiaan päästiin, kirjaanpa ylös muutaman sisustuksellisen lähtökohtani, jonka perusteella yritän (ja yritämme) tätä kotia rakentaa kivaksi paikaksi olla ja rauhoittua.


* Aikaa kestävät huonekalut eli ostamme harkitusti laatua. Meillä on se etu puolellamme, että olemme saaneet tarvittavat huonekalut lapsuudenkodeistamme tai ostaneet niitä jo ennen yhteen muuttamistamme. Näin voimme rauhassa uusia niitä vähitellen juuri sopiviksi.

* Helppohoitoisuus. Tavaroilla on hyvä olla paikkansa - ja vuosien aikana olen tullut siihen tulokseen, että ne on syytä laittaa paikoilleen aina heti!

* Kodikkuus. Vaikka tykkään pelkistetyistäkin linjoista, täytyy jossain sentään olla lampaantalja ja muutama viltti ja kaikkialla tuikkukippoja ja omassa huoneessani pikkutavaroita siellä täällä.

* Valaistus. Se ei vielä ole sillä tolalla kuin toivoisin, mutta pidän sitä yhtenä tärkeimpänä asiana kodikkuuden, kotona viihtymisen, tekemisen ja olemisen kannalta.

* Toimiva keittiö. Eiköhän se ole jokaisen kotona puuhailevan ihmisen tärkeimpiä asioita, että keittiössä voi ja mahtuu työskentelemään.




Ohessa muutamia sattumanvaraisia otoksia meiltä kotoa.










Tällainenkin meille tuli. Tosin ei ihan näin kauniisti laitettuna - jouduimme laittamaan sen syövereihin enemmänkin kuin yhden mekon ja kukkasia! :)


Luvattuja lumisateita odotellen, inari

1 kommentti:

  1. Voi, meillekin sais tulla tuollainen säilytysjärjestelmä, aika epäkäytännöllisillä ratkaisuilla mennään. Ja todennäköisesti siitäkään ei kovin edustavaa kuvaa sais :D

    VastaaPoista

Terveiseni Ketjusilmukoille!