Mustavalkoista

Päädyimme rempan kuluessa sellaisiin ratkaisuihin, että lopulta kodistamme tuli mustavalkoinen. Vielä vuosi sitten kuvittelimme, että meillä on vähän pehmeämpi värimaailma harmaineen ja vaaleine sävyineen. Mutta keittiön taso, joka keskellä kaikkea hallitsee koko asuntoa, on musta, joten muita vaihtoehtoja ei värimaailmaan oikein enää ollut.

Ja talven aikana olen tajunnut, että muita vaihtoehtoja en enää haluakaan. Olen trendeistä auttamattomasti jäljessä, mutta silti hyvin iloinen siitä, että meillä on mustaa, valkoista, puuta ja harmaata kodissamme. Kuinka olen koskaan voinut kuvitellakaan mitään muuta kuin mustavalkoista sisustusta! 

Auttamattomasti myöhässä hankimme myös blogimaton. Sen tarkoituksena on sitoa puisilla huonekaluilla sisustettu ruokailutila värimaailmaltaan viereiseen mustavalkoiseen avokeittiöön. Lopputulos ei ole täydellinen, mutta olen siihen suhteellisen tyytyväinen. 

Ja koska esim. vierashuoneessa ei ole vielä mattoa, voin tietysti koittaa ujuttaa (mieheni poissaollessa) blogimaton sinne ja hankkia pöydän alle uuden...

Mustavalkoisin terveisin,

inari

Jotain uutta tulossa...

Olen tehnyt muutamana päivänä jonkinasteisia tulonsiirtoja pankkitililtäni Menitalle... Mutta kuka voi vastustaa esimerkiksi tätä uutta Dropsin Air lankaa! Rakastan tällaisia paksuja ja pehmeitä lankoja, joiden kutominen on helppoa ja joissa tuntuu luksus. Työtoverini eivät raaskineet laskea käsistään näitä vyyhtejäni, kun kudoin töissä jossain kokouksessa. Mutta en meinaa raaskia minäkään. Olen viime päivät ollut flunssassa ja vain istunut kutomassa. Flunssakin on parantunut, kun tätä pehmeyttä on saanut käsissään pidellä.

Ja jotain uutta on sen istumisen tuloksena myös tulossa...

Terveisin,
inari

Täällä taas!

Olemme palanneet. Tai täällähän me olemme koko ajan olleet, mutta olemme taas palanneet myös päivitysten merkeissä. Kevät tekee ihmeitä vähän kaikessa!

Minun osaltani viime kerrasta muutoksia on tapahtunut siltä osin että remppa on valmis - lukuun ottamatta kylppäriä. Sen muutoksia jäimme nimittäin vielä pohtimaan. Eikä vieläkään tiedetä, tehdäänkö iso vai pieni muutos. Ilman kylppärin lavuaarissa olevia maalijäämiä, jotka eivät lähde irti millään, saattaisimme unohtaa, että meillä oli remppa. Niin tottuneita olemme jo kaikkeen tähän uuteen ja ihanaan. Sisustus on vielä vaiheessa monen kohdan osalta, mutta laittelen teille silti sopivissa väleissä kuvia uudistuneesta kodistamme. 

Talven aikana olen inspiroitunut taas myös kutomaan. Sanottakoon nimittäin, että ihan kauheasti ei tehnyt mieli tehdä muita käsitöitä siinä vaiheessa, kun kaiken vapaa-aikansa hioi, maalasi, vasaroi, ruuvasi, hakkasi, tasoitti, purki, kokosi, sovitti ja laatoitti. Mutta koska se on nyt (ei vielä kultainen) muisto vain, on langoille taas ihanasti aikaa.

Muuten elämä pyörii omaa rataansa kodin, puistojen, työpaikan, ruokakauppojen, harrastusten ja perhevierailujen tutuilla raiteilla. Ja hyvä niin.

Helsingissä paistaa aurinko!

inari

Pelkkää purkamista

Tällaisen vanhan asunnon remontoiminen tuntuu olevan pelkkää purkamista. Ja siihen menee paljon enemmän aikaa kuin rakentamiseen. Sillä energialla, joka purkamiseen on mennyt, olisi rakentanut jo vaikka taloakin hyvän matkaa. Jotenkin en vain ole tajunnut, että kerrostalossakin täytyy näin paljon purkaa.

Emme ihan olleet varautuneet kaikkeen tähän, mitä täältä löytyy edellisten asukkaiden jäljiltä. Laskujemme mukaan tässä asunnon kahdeksankymmenen vuoden historian aikana täällä on tehty kolme isoa remonttia. Ne on ilmeisesti kaikki toteutettu niin, että vanhan päälle on enemmän tai vähemmän tuuskattu uutta. Voitte arvata, että se tie on vuosikymmenten aikana kuljettu loppuun ja meidän tehtäväksemme on nyt koitunut kaivaa niiden vanhojen remppakerrosten alta betoni esiin ja aloittaa rakentaminen alusta.

Seinistä puretaan kerroksia ja halkeamia, jotta ne saadaan korjattua, tasoitettua ja maalattua. Täällä on yllättävän monta kulmaa, jotka on yllättävän vaikea saada suoriksi pakkeloimalla. Niistä jokainen on -totta kai- enemmän tai vähemmän näkyvällä paikalla joko ikkunasyvennyksissä tai pylväissä tai erkkerisyvennyksessä tai jossain muualla, missä se on pakko saada kauniiksi. Muutama kerta niitä on suoristeltu.

Lattioista puretaan vanhoja lattioita kerros kerrokselta, jotta ne saadaan tasoitettua vaateriin, niihin saadaan eristykset ja uudet lattiapinnat tilalle. On aivan käsittämätöntä, kuinka näin kuoppaisiin ja muuten epätasaisiin lattioihin on saatu asennettua parketti ja klinkkeri. Meillä on mennyt käsittämättömät määrät tasoitetta ja työtunteja niiden suoristamiseen. Täydellisiä niistä ei tule koskaan. Siitä illuusioista on jouduttu luopumaan. Vaikka kuinka kantaisi tasoitesäkkejä asuntoon.

Kattoja puretaan, jotta tiedetään, mitä niiden alla on. Sieltä löytyykin niin pelottavia sähköviritelmiä, että meidän sähkömieskin on ollut ihmeissään.

Seiniäkin purettiin, jotta saadaan huonejakoa vähän järkevämmäksi. Kun se jätekasa oli entisen olohuoneemme entisellä lattialla, Miehellekin iski toivottomuus. Kaksi tonnia niin sanottua kananpaskaseinää kannettavana alas ja pölyä niin paljon joka paikassa, ettei ilman hengityssuojainta voinut kuvitellakaan oleskelevansa. Mätimme seinää lapiolla säkkeihin ja Mies kantoi niitä puolipäivää alas kadulle jonoon. Kaatikselle meni aika monta peräkärrykuormaa. Siitä toivottomuudesta ei ole edes kuvia. Emme pystyneet sellaiseen.

En ollut tullut ajatelleeksi edes sitä, kuinka monta tuhatta euroa täytyy varata siihen, että kaikki nämä puretut vanhat rakenteet saa hävitettyä asianmukaisesti. Onneksi Mieheni tuli ajatelleeksi. Sitäkin.

Terveisin,

inari

Liukuovikaapisto

Näissä vanhoissa taloissa on nykymittapuun mukaan hurjan vähän säilytystilaa. (Tai sitten nykyaikana ihmisillä on hurjan paljon tavaraa!) Niinpä mekin jouduimme miettimään, miten sitä saisi lisää. Lattiapinta-alaa ei täällä liiaksi ole, joten olemme yrittäneet käyttää kuutioita hyödyksi. 

Ensimmäinen säilytysjärjestelmä rakennettiin tulevaan vierashuoneeseen, jossa me tällä hetkellä vielä nukumme. Meidän oma tuleva makuuhuoneemmehan on vielä täysin keskeneräinen - ja projektisuunnitelman viimeinen kohde.

Huoneen toinen pitkä (ja ainoa ehjä...) sivu otettiin säilytyksen käyttöön. Teimme tosi yksinkertaisen, mutta hyvin toimivan kaapiston. Liukuovet asennettiin reilun puolen metrin päähän seinästä ja sisään nostettiin entisten asukkaiden jättämien kaappien rungot. Liukovet eivät yltäneet ihan kattoon asti, joten kiskoille piti rakentaa katon rajaan kiinnitys lyhyen seinämän muodossa. Systeemi toimii hyvin ja näyttääkin mielestäni kivalta.

Olemme oikein tyytyväisiä tähän säilytystilaratkaisuun. Samanlainen meillä oli jo edellisessä kodissa, joten miksipä hyväksi havaittua systeemiä muuttamaan. Yksi lisäpätkä kaappeja pitää vielä hankkia ja vähän laatikoita uusia (eli noita kuvissa näkyviä koreja muuttaa laatikoiksi, sillä korit ovat liian kiikkeriä ja hankalia käyttää), mutta muuten tämä on oikein hyvä näin. 

Liukuovet ovat Tank-mallistosta ja vaikuttavat ainakin ensi tuttavuuden perusteella laadukkailta ja toimivilta. Ne liukuvat hyvin, ovat kauniit ja tukevat. Toivottavasti ne tulevassakin käytössä osoittautuvat hintansa väärteiksi!

Sateisin remppaterveisin,
inari

Parketin asennus

Meillä on kahdessa valmiissa huoneessa luonnollisesti siis jo parketitkin. Mikä stressi! 

Mieheni valitsi siis tällaisen parketin. Olen edelleen sitä mieltä, että toisenlainen olisi ollut parempi, mutta alan tottua tähän. Sitä paitsi olen alkanut ymmärtää, millainen stressi tällainen vaalea parketti on. Ja tämä antaa sentään ihan vähän anteeksi. Täysvalkoinen olisi varmasti ollut vielä vaikeampi elämänkumppani.

Voitte uskoa, että jos toinen puoli huushollista on betonilla ja siellä kaadetaan seiniä ja tehdään muita vähän vähemmän pölyisiä piikkaushommia, ei ole ihan helppo tehtävä yrittää varjella toisella puolella uutta parkettia likaantumiselta, naarmuuntumiselta, pölyyntymiseltä, kulumiselta tai miltään muiltakaan vaurioilta. No, onpahan minullakin jotain tekemistä tässä remontissa!

Parkettien asentaminen oli sinänsä aika vaivatonta. Nehän vain naputellaan toisiinsa kiinni. Vaikeinta siinä oli löytää sopivat laudat toistensa vieriin niin että lopputuloksena olisi sävyltään tasaisen kaunis lattia. Pääasiassa siinä onnistuttiin hyvin. Yhdestä kohdasta olen eriävän mielipiteeni sanonut. Mutta sille ei voi enää mitään, joten jääköön muistoksi siitä, että ihan ite teimme. 

Ihan heti parkettia ei tietysti pystynyt asentamaan vaan ensin oli tehtävä hieman valmisteluhommia. Aluksi vanhat laminaatit revittiin irti. Olimme vain aavistuksen yllättyneitä, kun niiden alta löytyikin vanha muovimatto. Näissä vanhoissa asunnoissa saa kyllä varautua kaikenlaisiin virityksiin, kun remppaan ryhtyy. Muovimaton liima oli kunnollista seitkytluvun ainetta eikä ihan niin vain irronnutkaan. Appiukko konttasi toisenkin tunnin hiomassa sitä irti. Minä tunsin sääliä, mutta Mieheni mielestä homma piti vain saada tehdyksi.

Ihan helppo juttu ei ollut lattian tasoituskaan. Sen kanssa tuuskattiin päiväkausia välillä melkein itkien. Kerron siitä myöhemmin yksityiskohtaisemmin, kunhan homma etenee ja tulee uusia tasoitettavia lattioita.

Parketin alle asennettiin muutaman millin paksuiset askeläänieristelevyt isännöitsijän vaatimuksesta. Jännää on, että kerrostalossa saa asua tekemättä remonttia vaikka viisikymmentä vuotta eikä mitään tarvitse asentaa mihinkään. Mutta heti jos haluat seinää maalata, tulee kuvaan mukaan isännöitsijä, tekninen isännöitsijä, rakennusmääräykset, rakennusvalvonta, hallituksen käsittelyt ja ties mitkä. Määräykset ovat ihan mahdottomia, kerron niistäkin erikseen myöhemmin. Eikä näiden papereiden eteenpäin saaminen ole mitään ihan ilmaista lystiä. 

No, askeläänieristyslevyt on kaiken byrokratian jälkeen todettu kuitenkin käytännössä hyväksi. Ne pehmentävät huoneen ääniä ja jollakin tavalla mielestäni lämmittävätkin lattiaa. Olemme niihin lopulta oikein tyytyväisiä. Sitä paitsi ne oli helppo asentaa.

Lopputulos on kaiken kaikkiaan aika kiva ja kaunis. Kyllä näitä lattioita kelpaa luututa!

Minähän en osallistunut tähän(kään) hommaan juuri muuten kuin tasaisuuden mittaajana ja mielipiteen antajana. Ja ruokkijana. Niissä olin kuitenkin aika hyvä!

Lattioiden varjeluterveisin,

Inari

Maalaushommia

Ihan oikeasti meillä on jo kaksi huonetta valmiina, mutta -kuten huomaatte ja varmaan arvaattekin- on vaikea löytää aikaa istuskella kirjoittamassa. Ja nykyisin myös aika vaikea löytää siihen ihan konkreettista tilaakin. Joten päivitykseni laahaavat vähän jälkijunassa.

Tässä kuitenkin tunnelmia ensimmäisen huoneen maalausprojektista. Se olikin varsinainen projekti, sillä Mieheni ja Appiukkoni päättivät ostaa nopeuden ja laadun varmistamiseksi maaliruiskun. Telalla ja pensselillä olisi selvinnyt pari päivää nopeammin, mutta jälkiviisaus on aina jälkiviisautta. Ruisku meni jatkuvasti tukkoon, maali valui rumasti, kaikkialla oli valtavasti roiskeita, tasaista jälkeä ei saanut millään ja maalikerroksia piti laittaa lukuisia. Miehet kokeilivat erilaisia liuospaksuuksia, tökkivät vähän väliä ruiskun suutinta puhtaaksi, pesivät ja lukivat ohjeita. Mutta ei ollut ihan niin helppoa kuin mainoskuvissa annetaan ymmärtää.

Sinnikkäästi he silti ruiskulla maalasivat esimerkiksi katot ja patterit. Kyllähän sillä ruiskulla kivaa ja tasaista jälkeä tulee, jos se toimii. Ja varmasti toimiikin oikeanlaisissa olosuhteissa ja oikeissa käsissä. Kukaan ei sitä epäile hetkeäkään. Mutta seinien osalta me siirryimme kuitenkin suosiolla teloihin. Olen aivan tyytyväinen lopputulokseen. Perherauhan kannalta se lienee olennaista.

Iloa viikonloppuun!
Inari