tiistai 16. lokakuuta 2012

Uusi alku!

Täällä taas! Sekä ruudun tällä puolen että käsityömaailmassa. Niin kivaa! 

Pääsiäisestä syyskuun loppuun minä olen ollut käytännössä kaiken vapaa-aikani kiinni remontti- ja muuttohommissa. Vieläkin on laatikoita siellä täällä ja koti ihan kesken, mutta hiukan on jo tilaa hengittää - kaikki kamat ovat kuitenkin saman katon alla. Olen jo vähän varovaisesti aukonut lankalaatikoitanikin. Joitakin lappuja olen välillä yrittänyt tuhertaa, kun en ole jaksanut siirrellä tavaroita paikasta toiseen. Tänään sitten ihan vallan repesi, kun olin Äidin luona käymässä: viisi mummoneliötä! ;) Äidin luona aina iskee inspis tehdä jotain. Siellä on kaikkialla pientä, kivaa katseltavaa, lankoja, tarvikkeita, rauhaa ja aikaa. 



Tämän päivän inspiksen voimakkuuden voitte havainnoida noista lapuista. En ole koskaan elämässäni tehnyt langasta mitään noin moni- ja eriväristä! Ja minä ihan tykkään noista. Tosin ne jäivät Äidille myöhempää käyttöä odottelemaan. Enköhän minä täällä kaupungissa taas palaa ruotuun ja yksiväristen neuleiden hillittyyn maailmaan. Mutta pieni väri-iloittelu taisi potkaista uuden käsityöalun liikkeelle kaiken hässäkän jälkeen. Niin kivaa!


inari


Ps. Ehdin minä remontin ja muuton keskellä tehdä ihan vähän jotain muutakin: vaihdoin siviilisäätyä! <3 Ja nyt kun rouvana istuu uudessa, kauniissa kodissa suunnittelemassa uusia käsitöitä, kaikki on enemmän kuin hyvin. <3

3 kommenttia:

  1. Onneksi olkoon, rouvalle. Ihana koti sinulla. Äidin luona minäkin käyn välillä lataamassa neuleakkuani.

    VastaaPoista
  2. Onnea ja siunausta liitollenne ja kodillenne!

    VastaaPoista
  3. Kiitos, kiitos! On tämä kyllä aika ihanaa tämä rouvana oleminen! :)

    Kardemumma: Valitettavasti kuva ei ole kodistamme vaan Haikon kartanosta, jossa olimme juhlimassa!

    inari

    VastaaPoista

Terveiseni Ketjusilmukoille!