Cupcakes

Innostuin alkuviikosta vapaapäivän kunniaksi leipomaan! Ja koska se on niin harvinaista, täytyyhän näitä esitellä. Niin että katsopas vain, Äiti, miten nättejä cupcakes'eja! Reseptiä tutkin täältä ihanasta Mansikkamäen blogista.

Ja ihan piti perintökupit panna pöytään tämän suuren hetken kunniaksi.


Leipominen useamminkin olisi kyllä kivaa, mutta on siinä pieni ongelma: kuka ne leivotut tuotteet syö? Minuun ei määräänsä enempää mahdu, vaikka mieli kyllä tekisi. Ja yleensä näissä asioissa luotettava Poikaystävä juuri ja juuri maistoi viimeksi tekemääni pizzaa. Eikä koirallekaan voi antaa, sen maha menee sekaisin. Pakastin ei myöskään ole enää vastaus, se on vastannut kysymykseen jo niin usein.

Mutta muuten minulla menee kyllä ihan kivasti!
inari

Projekteja täälläkin...

Aloitin villatakin! Valitsin mallin huolellisesti. Oikein tilasin netistä, ihan itse!

  Lanka minulla jo olikin. Aikoja sitten ostettu. Villatakiksi suunniteltu. Jokavuotisilla käsityömessuilla harmittaa, kun ei ole mitään itse kudottua päällepantavaa vaikka koko ajan kudon jotain. Jospa tulevana syksynä olisi! Saa nähdä, jaksanko valmiiksi ja tuleeko sopiva. En ole ennen tehnyt ylhäältä alaspäin kutoen. hauskalta tuntuu tehdä ja malli tuntuu mukavalta. Se vähän harmittaa, kun ei ole tarpeeksi sopivia silmukkamerkkejä. Joutuu käyttämään epäsopivia. Viikonlopun tein tuota, mutta sitten tuntui, että on välillä tehtävä jotain, missä ei tarvitse koko ajan laskea ja huolehtia lisäyksistä.
                                                                           

  

 

Siis sukankudin puikoille ja Seiskaveikkaa kuluttamaan. Tuossa on kyllä toisena lankana Austermannin Step lankaa. 

Kävinpä tässä yhtenä illansuuna kaupungissakin. Oikein Suomen Turus! Ja kui ollakka, just tyhjän parkkiruudun kohdalla oli lankakauppa! Eikun sisään. Hypistelemään. Kyselemään. Katselemaan. 

Pakko oli sit myöntää, et antakka munt ny rauhas katsel, ku olen maalt!!! Täsä iäs on mukavaa, kun voi tunnustaa kaikenlaisia asioita eikä tunne itseään yhtään tyhmäksi. Jos on maalta niin on maalta eikä täällä ole kaikenlaisia hienoja lankoja vaikka meillä onkin ihan oikea ja hyvä lankakauppa!

Et varmaan arvaa, kenelle näistä tulee jotain?

Borderi lähettää terveisiä ja kertoo, et me ollaan aloitettu pihan haravointi. Ja mikä parasta, sunnuntaina juotiin kevään ensimmäiset kahvit omalla terassilla. Että Borderikin nautti!

Villapaitaprojekteja

Täällä on käynnissä pari villapaitaprojektia. 

Tämmöinen paksu hupparivillapaita Dropsin Eskimo-langasta kasin puikoilla. Pystyn jo niin näkemään itseni se päällä syksyisessä metsässä! Kiva on näin paksusta langasta kutoa, kun nopeasti tulee valmista. 

Tällainen alpakkalankainen ihanuus on myös puikoilla. Tarkoitus olisi, että sitä voisi pitää vaikka töissä. Tämä on Novitan Alpaca Luxus -langasta, jonka paksuus on sama kuin ohjeessa olevan Dropsin langan paksuus. Puikot on kolme puolikkaat, joten pikkaisen hitaammin etenee kuin tuo ylläoleva... 

Ja joitakin alkutekijöissä olevia ja lankoina koreissa odottelevia (suunnilleen näissä väreissä olevia!) puseroita on myös tulossa, mutta niistä ehkä myöhemmin. En sanoisi, että nämä ovat mahdottomia urakoita. Mutta en minä toisaalta ole päässyt vielä hihoihin. Saattaa siis olla, ettei ihan heti tule valmista.

Lisäksi on tulossa Poikaystävälle ruskea slipari Rowanin ihanasta, ohuesta villalangasta. Omat villapaidat tuntuvat siihen kokoon verrattuina sukan kutimilta! Esittelen myös sen myöhemmin. 

Terveisiä borderille toivottaa inari

Lemmikit

Hän on lemmikeistä ensimmäinen. Syntynyt Karjalassa 17 vuotta sitten ja muuttanut sieltä evakkokuormassa mukanani. Hän seisoo tyyriinä ruokailupaikallaan ja ihmettelee, missä palvelijat ovat, kun ruokaa ei näy. Ruokailupaikkana on pieni pöytä, etteivät muut lemmikit yletä syömään heti kaikkea pöytään katettua. 
Hänen arvonsa, ikäneiti 17 v, työllistää meitä. Ehkä Hän ajattelee meidän olevan jääkaapin avaamista ym palveluja varten olemassa.
Jos joku (ihminen) tässä talossa aikoo hetken levähtää joko istuen tai loikoillen, on takuuvarmaa, ettei siinä saa yksin olla. Ihmisen mahanpäällys on tietenkin tarkoitettu kissan makuusijaksi! tai, jos istun ja kudon, on aivan varmaa, että tuo otus sotkeutuu lankoihini ja pitää naamansa huolestuttavan lähellä puikkoja. Kudo siinä sitten!
Entäs ruokailu?


Minulta vaaditaan raksuja. Jos annan niitä, seuraa melko varmasti oksennus. Jos en anna, seuraa äänekäs naukuna ja paikasta toiseen syöksyily.  Jos ostan lähikaupan ruokaa - se ei kelpaa. Vain paras ja kallein laatu käy.

Päivällä tätä otusta ei juuri näy, ellei kurki kaikkiin koreihin, eritoten lankoja sisältäviin koreihin. Niistä hänet voi löytää. Tai vaatehuoneesta, varsinkin juuri pestyn, hyvältä tuoksuvan pyykin päältä. Tietokoneen näppikset ovat myös mukavia makuupaikkoja. tai ne paikat, missä koirien on tapana loikoilla. Ihan kiusaksi vain. Joku järjestys lemmikeilläkin on!







 
Käydessämme nukkumaan syöksyy hän sänkyyn, tyynylleni kehräämään kunnes nukahdan. Kesken makeiden unien neiti haluaa ruokaa. Jos ei ylimarssi auta, otetaan käyttöön mouruaminen. Kukaan ei usko, kun kerron, miten kauhea ääni noin pienestä otuksesta voi lähteä. On noustava palvelemaan.

Seuraavaksi Hänellä on huussiin asiaa. Se sijaitsee kaukana makuuhuoneestamme, mutta "vessanvetämisen" ääni kuuluu. Hiekkalaatikko on kannellinen, (siis aukko päädyssä) ja sen seinämiä on ihan pakko raapia niin että koko talo kuulee sen!
Tässä vaiheessa yötä joku koiraotuksista myös havahtuu tuohon ääneen. Seuraa kilpajuoksu. Ihminen vastaan koira. Kuka ehtii ensin korjaamaan tuotoksen!?

Kun aamu koittaa, onkin Hän jo niin väsynyt, että on pakko ottaa aamu-unet!
Meillä on uunilämmitys, emmekä juuri tarvitsisi lämpömittaria, kun Miina hoitaa sitä(kin) virkaa. Viereisessä kuvassa huoneessa on ihan lämmin. Sen tietää siitä, että kissa on ihan pitkänä. Jos huoneessa on viileää, käpertyy se pienelle kerälle. Silloin on pantava tulet pesään.

Miinan harrastuksiin kuuluu purjehdus. Siellä se tyyriinä matkustaa, olkoon keli millainen hyvänsä. Jos keikuttaa ja myrskyää, se loikkaa keulapiikin pedille koisimaan kaikessa rauhassa. Hyvällä ilmalla pitää tähystää kannella, onko maata näkyvissä.
Satamaan tullessa on muistettava huolehtia, että kissa on valjaissa, eikä pääse sotkemaan itseään naruihin tai jää jalkoihin, kun rantaudutaan. Kun vene on laiturissa, yrittää neiti pompata välittömästi tutkimaan uutta ympäristöä ja naapuriveneitä.
Saamme heti huomiota satamassa. Koiriahan on monissa veneissä, mutta kissoja harvemmin! Lapset huomaavat kannella kököttävän kissan heti.

Mokomasta riiviöstä riittäisi kertomista vaikka kuinka. Yksikään huushollissa olevista tai vierailevista koirista ei ole saanut niin paljon tuhoa aikaiseksi kuin tuo pieni kolme kiloinen otus. Sohvan nurkat on revitty, samoin villamatot ja karvoja on joka paikassa. Jostain kummasta syystä tuo otus on kuitenkin rakas! Jos se ei syö - huolestumme. Jos se syö hirveästi - huolestumme. Jos sitä ei näy vähään aikaan - on se etsittävä.
Miina on oikea lemmikki. Rakas ja raivostuttava. Otus, joka vaistoaa, jos on paha mieli. Se kiipeää syliin ja lohduttaa. Kuka voisi vastustaa kissan kehräystä?
Piki

Pääsiäisen aikaan

Juuri ja juuri ehdin toivotella oikein hyvää pääsiäisen aikaa! Kiirastorstai-illan surullinen tunnelma on vaihtunut pääsiäisen riemuun! Hipsuttelin pääsiäisaamuna koirien (Martta muutti tänne ainakin toistaiseksi!) kanssa pihalle katsomaan, tanssiiko aurinko. Äitini sanoi niin, kun olimme lapsia. Auringon tanssia en nähnyt- ihanan paisteen kylläkin ja Martan riemun! Näytti kuin tuo pieni Borderi olisi heittänyt kärrynpyörää ja kuperkeikkoja ollessaan ensimmäistä aamua täällä maalla!

Nämä kukat toivottivat pienen vieraamme vanhempineen tervetulleeksi. Oli mukava nähdä ja jutella taas pitkästä aikaa. Lapset kehittyvät ja kasvavat niin nopeasti. Kuka väittää, ettei pienissä pojissa ja tytöissä olisi eroa? On niissä. Tämä pieni mies oli kiinnostunut autoista. Vaijan oli päästettävä hänet joka autoon istumaan ja kokeilemaan ohjauspyörää! Minun tavaroistani kiinnosti vain kerimiskone ja sekin vain sen hetken, kun sai kokeilla, miten se pyörii.
 Tämän pienen siilin tein aamulla
 pääsiäiskukon pussiin
 pikkumiehelle. 

Seuraavana päivänä lähdimme itse vierailulle, lähes toiselle puolen Suomea. Kiitos isäntäväelle kaikesta vaivannäöstä ja ihanan pääsiäistunnelman valmistamisesta! Koti oli kaunis, pöytä upeasti katettu ja ruuat olivat maukkaita! Naisihmiselle ainakin kauniiseen valmiiseen ruokapöytään istahtaminen on jo nautinto sinänsä! Oli mukava vierailla kaupungissa, joka kerran oli hetken kotikaupunkini. Monta muistoa tulvahti mieleen. Sen kaupungin olen valinnut asuinpaikakseni, muihin olen joutunut syystä tai toisesta.

 Vierailumme olisi jatkunut tyttären luo, ellei meillä olisi ollut tätä! Kiirastorstaina se alkoi ja jatkui koko pyhät. Naapuri päätti sitten kaataa koko metsänsä, joka rajoittuu aivan meidän pihaan. Ei puun puuta pystyssä, näkösuojasta puhumattakaan! Emme uskaltaneet olla kauempaa poissa kun sähköjohdot kulkevat kyseisellä alueella ja kerran jo johto irtosi.
Tuota hävityksen kauhistusta ei voi kuivin silmin katsoa. Miksi joillakin on oikeus tuhota toisten maisemat vaikka kuinka omistavatkin metsää?


Tuosta järkytyksestä masentuneena ajattelin suoda itselleni väriterapiaa. Ulos ovesta ei huvita mennä vaikka ilma olisi kuinka kaunis. Tuo hävitetty metsä on ihan ulko-ovemme tuntumassa. Jotain piristystä oli siis keksittävä.

Lankojen värjäys vie pahan mielen mennessään! Ja kun saa käyttää kaikkia värejä. Ai, mitä teen noin kirkkaista väreistä? Kaikkea kivaa! Pieniä piristyksiä kotiin. Lapsille lapasia, sukkia, pipoja ja leluja. Tarvitsen väriterapiaa aika ajoin. Työelämässäni musta on liian usein esillä. Samoin harmaa. Onneksi ympärilläni on lapsia, joille voin ja saan kutoa värejä! 

Näiden värien myötä lähettelen pääsiäisen iloa sinullekin lukijani! Osa langoista on vielä kuivumassa. Seuraavana on hauskaa tiedossa, kun pääsen rullaamaan nuo kauniille kerille. Siitä sitten jatkossa. Sinne kaupungin bloggarille aivan spesiaali terveisiä, että pihasuunnitelmia saa laatia. Nyt ei auta muu kuin alkaa kaunistaa omaa pihaa ja unohtaa koko naapuri! He sitäpaitsi eivät ole tämän kylän eikä kunnan asukkaita! Raja menee virallisestikin välillämme...Hih, hih...
Piki

Kevät keikkuen tulevi...

Hienot lenkkeilytamineet sinulla! Meillä ei juuri lenkkeilyasuja tarvita. Katsopa vaikka näitä maisemia, joita tänään kuvailin ja katselin. 

Huomaatko aurinkovarjon? Se ei suinkaan ole ollut siinä koko talvea! Täällä oli lumi jo sulanut, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja tuntui jo niin kesäiseltä, että Mies kantoi aurinkovarjon terassille. Sille terassille, jonka sinä Hänen kanssaan teitte. Kiitos vieläkin siitä. Tänä suvena ehdin istuskella siinä - no ainakin aion istuskella - yritän ainakin ehtiä.
Kevät keikkuen tulevi. "Uusi lumi on vanhan surma" sanoi äitini, näiden ketjusilmukoiden kantaäiti ja niin sanon myös minä, seuraava sukupolvi.

Elämä täällä maalla on kuitenkin vilkasta. Lauantaina vietettiin työtoverin 50 v juhlia ja hauskaa oli. Terkkuja vaan sinne, jos satut lukemaan! Eilen täällä oli kevätmyyjäiset. Joka myyntipöydän takana tuttu henkilö, joten ostoksia kertyi. Ensi kerralla aion olla myyjien puolella, koska oletettavasti se tulee halvemmaksi. Tai voihan se olla, että samalla lailla kierretään toisten pöytiä kuin minä eilen.
Kivoja hankintoja tein. Vilautan joitakin vähän.

Kutomaankin kerkesin. Kaksi paritonta sukkaa saivat parin. Yleensähän kudon ne parit vasta veneessä kesällä, mutta nyt ajattelin, että veneessä voisi tehdä jotain uutta tuotetta. Nähtäväksi jää. Toisaalta tässä ehtii vielä kutoa monta sukkaa...

Sisustanutkin olen. Olen ripustellut verhoja. Kun olin lapsi, kesäksi verhot kevennettiin. Minä tein nyt päinvastoin. Ripustin makuuhuoneeseen pellavaverhot, kun aurinko kurkisteli ja kutitti silmiäni turhan aikaisin. Nyt on uni rauhallista kellonsoittoon asti. Tai olisi, jos ei olisi tuota ikivanhaa kissaa, joka haluaa ruokaa yöllä tai ilmoittaa äänekkäällä mouruamisella menevänsä vessaan tai silkasta elämänilosta loikkii sänkyymme ja taas pois, hypätäkseen suuremmalla loikalla takaisin. Nuku siinä sitten. Kui täsä näin kävi? Jos tarkkaan muistelen, niin tuo kissa kuuluisi kuopukseni huusholliin. Se on hänen kissansa , joka tuli kanssani evakkotaipaleelle tänne. Rehellisyyden nimissä, itse sen otin föliini...

Tässä minun yksi pieni pakettini. Värit eivät näytä oikeilta. En osaa enkä malta oikein kuvata. Nämä tekemiseni tupsahtivat arkipäivän iloksi rakkaalle serkulleni, jota suru kohtasi. Ajattelen aina, että tavallinen arki pitää meitä ihmisiä kasassa ja arjesta ne pienet ilot kumpuavat.
Jaksamista sinne kaupunkiin pyhään ja arkeen, kun se taas koittaa.
Tuli mieleeni, että huomenna on taas pikkupakettipäivä eräällä läheisellä...
Piki

Lenkkeilykauden alku ja pikkupaketteja

Heipparallaa, täällä ollaan! Ja ihan totta, kevät on koittanut ja lenkkarit kaivettu esiin. Ja todettu niin rähjäisiksi, että oli ihan pakko ostaa uudet! Eikä vanhat paidat tietenkään sopineet enää väreistään. Eikä koiran vanhat valjaatkaan... Mutta nyt on kivat juoksurensselit kaikilla ja lenkkeilykausi on saatu hyvin alkuun.

Lieneekö kolmenkympin ja siitä vääjäämätöntä keski-ikää kohti painumisen ja sitä myötä terveydellisten seikkojen huomioonottamisen aktivoitumisen syytä, on lenkkareiden lisäksi tänä keväänä kotiutunut myös uusi pyörä. Olen ryhtynyt työmatkafillaristiksi. Olen sen vuoksi viikossa oppinut vähän kaikenlaista uutta: tiedän, mikä on etu- ja takavaihtaja, osaan säätää vaihteistoa, ketjuja, satulaa, kiinnittää lokasuojat, öljytä, puunata, hankkia lisävarusteita - ja pyöräilläkin! Tämä tarina ei kerro kipeytyneestä selästä, tavaroiden rahtaamisen monimutkaisuudesta, hikisestä tukasta töissä, aikataulujen muokkaamisesta sen mukaan, mihin mitenkin pääsee pyörällä ja muusta pienestä. Mitäs niistä, kun uusi menopeli on tallissa valmiina kuljettamaan minua jokaiseen Pääkaupunkiseudun kahvilaan tulevana kesänä!

Olen sentään vähän ehtinyt tehdä käsitöitäkin tämän kevätkuntoiluinnostuksen lisäksi. Ja tajunnut yhden käsitöiden tekemisen ihanan puolen: kuinka mukavaa on tehdä toisille! Olen aina ihmetellyt, miksi Äiti ei tee enempää itselleen, mutta nyt sen ymmärrän - on niin kiva tehdä toisille pikkuyllätyksiä. 

Minäkin lähetin pari pakettia ja niistä tuli ainakin itselle pitkästä aikaa hyvä mieli. Ne punaiset sukat, joita esittelin tekovaiheessa (ja jotka näissäkin kuvissa vähän vilahtavat), lähtivät unisukiksi Siskon jalkoja lämmittämään. Luulin ottaneeni niistä kuvan valmiina, mutta en sitä mistään löydä. Eipä niissä mitään ihmeellistä ollut, punaiset perussukat pehmeästä langasta. Vaan minulle ne olivat henkilökohtaisesti iso saavutus, sillä ensimmäistä kertaa tein sukat alusta loppuun ja vielä päättelinkin ihan itse eikä Äiti osallistunut prosessiin millään lailla!

Toinen paketti lähti Poikaystävän Veljelle synttärilahjaksi. Tällainen: 

Oli kuulemma sopiva, hyvä ja tarpeellinen. Mitä muuta voisi toivoa!

Suloisin paketti meni eräälle Pienelle ristiäislahjaksi. Junasukat tulivat siis valmiiksi.

Lisäksi olen jatkanut Poikaystävän sliparia, tehnyt tilkkupeiton paloja, ryhtynyt vastaamaan Marttojen haasteeseen neuloa Jorvin sairaalan vauvoille myssyjä ja aloittanut Isälle unisukat (mikä tarve minulla on tehdä koko perheelle unisukkia?!). Niistä kuvia myöhemmin. 

Iloitsemme kaikista uusista lukijoista ja kaikista teistä, jotka kuulemma käytte täällä joka päivä kurkkimassa! Ihanaa! 

inari