Virkatut pallot

Olikos se nyt viime kesänä (tai saattoi olla toissakin...), kun värjäsimme Kool-Aideilla lankoja Äidin kanssa. Viime kesänä (ja se oli ihan varmasti viime kesä!) aloitin niistä yhden projektin, joka vähitellen alkaa valmistua.

Jonna Hietalan "Kerällä. Kotiin ja ylle. 45 nopeaa käsityötä" -kirjassa oli kerrassaan valloittava ohje virkatuista palloista ja siitä sain inspiksen kokeilla näitä kotonakin. Muuten noudatan ohjetta täysin (niin kuin aina, koska en kestä tehdä vastoin ohjeita), mutta vanun sijasta laitoin sisukseksi massapallon. Niitä tietysti löytyi Äidin ehtymättömistä kaapeista. 

Tein palloja kolmessa eri väriskaalassa. Ne olisi tarkoitus yhdistää toisiinsa ketjusilmukkaketjuilla kolmeksi eri sarjaksi vähän niin kuin ne aivan ihanat La case de cousin paulin valosarjat, joista olen kauan haaveillut (ja joista myöhemmin lisää). Kuvittelin jo saavani nämä valmiiksi Pikkuisille joululahjoiksi, mutta eipä siinä niin käynytkään. Vaan onhan noita merkkipäiviä tulossa jatkuvasti lisää!

Värikästä viikkoa!

inari

Orkideat ikkunoilla

Olen vuosien varrella luopunut kaikista muista kodin kasveista paitsi orkideoista. Mutta orkideoissa minulla sitten onkin se periaate, että enemmän on enemmän.

Sen periaatteen mukaisesti niitä sitten kertyykin vähän jokaiselle ikkunalaudalle. Muuton aikana annoin muutaman poiskin, mutta pääsääntöisesti en raaski luopua niistä yhdestäkään. Orkideaahan ei kannata missään tapauksessa heittää pois, vaikka se lopettaisi kukkimisen. Se kyllä alkaa kukkia uudestaan ennemmin tai myöhemmin. Yleensä myöhemmin. Ainakin osa minun kasveistani kukkii harvemmin kuin kerran vuodessa. Mutta niin kauan kun on hengissä, saa meillä olla. Siitä pidetään kiinni.

Kierrätän kukkien paikkoja sen mukaan, missä vaiheessa kukkimistaan ne ovat. Lepäävät yksilöt saavat nuolla haavojaan ja kasvattaa uusia lehtiä esimerkiksi makuuhuoneessa. Siellä ei ole niin väliä, miltä näyttää. Nupullaan olevat ja kukkivat pääsevät sitten paremmille paikoille oleskelutiloihin. Parhaimmillaan olevat saavat esitellä upeita kukkiaan ruokapöydän kaunistuksena. 

Ennen uppokastelin orkideojani, mutta sillä tyylillä ne eivät oikein menestyneet vaan kuihtuivat vähitellen pois. Nykyisin teen Anoppini ohjeiden mukaan ja kastelen kukkia kerran viikossa noin pari senttiä ruukun pohjalle. Lisäksi annan lannoitetta (tikkuja tai nestemäistä, mutta orkideoille suunnattua) muutaman kuukauden välein. Sillä tyylillä Anopillani on valtavasti kukkivat orkideat. Minulla ei ihan samanlaiset. Mutta en toisaalta kastelekaan niitä yhtä säännöllisesti tiettynä viikonpäivänä enkä muista antaa lannoitettakaan kuin joskus. Onneksi nämä ovat anteeksiantavaista sorttia, joten ne pärjäävät tällaisella vähän huolimattomammallakin hoidolla. (Ja ainahan voi ostaa uuden, jos yksikään olemassaolevista ei satu olemaan kukassa.)

Uudessa kodissa on tullut vastaan yksi uusi ongelma: osa orkideoista tekee kukkavarret ja nuputkin, mutta nuput kuihtuvat ennen kukkien avautumista. Se on tosi sääli. En keksi sille muuta selitystä kuin ikkunalaudat, joiden alapuolella on kuumalla paahtava patteri. Se ei taida olla ihan optimaalinen paikka orkideoille. Mutta parempaakaan ei ole, joten näillä on mentävä.

Vanhin (ja tärkein) orkideani on jo viisi vuotta vanha. Ostin sen sitä hetkeä varten, kun aviomieheni (silloinen potentiaalinen poikaystäväehdokas) tuli käymään luonani ensimmäistä kertaa. Se myös kukkii kaikista ahkerimmin: kaksi tai kolme kertaa vuodessa ja aina pitkään kerrallaan. Sen hengissä pitäminen aiheuttaa jo tietynlaisia paineita. Ehkäpä se ansaitsisi tänä keväänä vähän isomman ruukun pysyäkseen jatkossakin yhtä elinvoimaisena.

Tammikuusta on selvitty (jee!), joten voinee kai jo sanoa kevätterveisin ja ihanaa viikon alkua toivottaen, inari

Maalaismaisema

Tänä aamuna heräsin hienoon maisemaan. Lunta oli satanut eikä kukaan ollut vielä kulkenut hankea pitkin.



Oikeastaan oli kyllä kulkenut, muttei juuri tuosta paikasta. Ihailin sinistä hetkeä keittiön  ikkunasta, kun havahduin; mitä tuo Martta (tyttären koira) täällä tekee! Mistä se siihen ilmaantui? Tarkemmin katsottuna sillähän oli iso ja tuuhea häntä. Supikoira! Siinä se lyllersi rapun edustalla eikä sillä ollut mihinkään kiire. Lönkötteli eilen kolattuja polkuja pitkin. Viisas eläin. Säästyy voimia kun ei tarvitse lumihangessa tarpoa.
Missäköhan se asuu? Meidän perimmäisessä suulissammeko?

Edellisenä päivänä siitä kulki kettu. Mitenköhän ne tulevat keskenään toimeen?
Uskallanko päästää koiran yksin ulos?
Maalla on kuitenkin mukavaa. On oma rauha!

Sen huomaa usein vasta sitten, kun liikahtaa sieltä ihmisten ilmoille. Vaikka Helsinkiin blogikaverin luokse.

terveisin Piki

Tupsupipo

Olen haaveillut pitkään tupsupiposta (jollainen on kaikilla!), mutta en ole saanut aikaiseksi sellaista hankkia. Viime viikonlopun flunssasta oli se hyöty, että nyt minullakin on sellainen. Tai oikeastaan puolikas, sillä ensimmäisestä tuli liian iso ja joudun kutomaan uuden. Sovitan ensimmäistä Äidille, joka tulee huomenna kylään. Ei niin, että hänellä olisi isompi pää kuin minulla vaan koska hänelle voisi sopia taittoreunainen pipo, joka ei minulle sovi. Tuo pipo nimittäin vaatii taittamisen reunasta tai muuten se löpsöttää ylhäältä. Tosin Äiti lienee tarpeeksi boheemi myös löpsöttävän pipon käyttäjäksi!

Eikös olisikin söpöä, jos meillä olisi äiti-tytär -pipot, kun menemme huomenna lounaalle yhteen hipsteri-pizzeriaan?

Ohje pipoihin oli täältä uusilta Novitaknits-sivuilta. Yritin tehdä koon ohjeen mukaan, mutta saattoihin se silti mennä pieleen, koska en oikein hallitse noita lankojen keskinäisiä vaihtamisia (minulla oli siis eri lanka kuin ohjeessa). Välillä aina yritän perehtyä asiaan, mutta inspiraatio menee, jos liian kauan vekslaa. Siispä yrityksen ja erehdyksen kautta eteenpäin!

Lankana minulla oli tällainen aivan ihana, pehmeä ja ylellinen Puno Gepard -lanka, jonka olen ostanutkin tästä linkin takaa löytyvästä liikkeestä. Jospa raaskisi aina kutoa tällaisista langoista, olisi elämässä koko ajan jotain luksusta.

Pitäisikö alkaa panostaa langoissa mielummin laatuun kuin määrään? Äiti, tuletko mukaan?!

Tupsuunkin jouduin etsimään neuvoja... Auts! Löysin täältä oikein hyvän ja selkeän ohjeen.

Terveisin
inari

Täällä ollaan - vaikkei siltä näytä

Hei, me ollaan hengissä! Vaikka ollaankin näin tylsiä blogin pitäjiä, että pidetään vuosi taukoa mitään ilmoittamatta. Mutta on tässä tainnut molemmilla vain olla vähän hässäkkää. Vaan eipä hätää, Äiti on jäämässä eläkkeelle(!), joten kyllä tämä taas tästä.





Minulla meni melkein koko viime vuosi muuttopuuhissa. Voin nimittäin sanoa, että mieheni luonteella ei ole kovin helppoa myydä ja ostaa asuntoa. Siinähän piilee riskin mahdollisuus. Siispä alkuvuoden hartaasti suunnittelimme myymistä ja viilasimme kämppää kuntoon sitä varten. Keväällä laitoimme sen myyntiin. Alkukesän siivosimme näyttöjä varten. Heinäkuussa asunto meni kaupaksi.



Muutto-operaatio oli todistus mieheni logistisesta osaamisesta: meillä oli joka ikinen laatikko numeroitu tietyn koodiston mukaan ja nämä koodit merkattiin listalle, jossa sitten kerrottiin tarkemmin laatikon sisältö. Koodit kertoivat myös sen, onko laatikko sisältöineen väliaikaisvarastossa, väliaikaiskodissa vai muussa paikassa. Hieno ja toimiva systeemi, joka sai läheiset pyörittelemään päitään!


Loppukesän siis muutimme väliaikaiskotiin ja varastoihin ja aloimme etsiä uutta asuntoa. Kerrottakoon siitä prosessista vain se, että saatoimme lähteä puolen yön maissa katselemaan (ulkoapäin) jotain asuntoa, jonka mies oli juuri löytänyt netistä. Oli ehkä vähän hermot pinnassa ja yöunet vähissä niin ihmisillä kuin koirillakin.

Syksyllä kuitenkin löysimme uuden
asunnon uudesta kaupungista. Voi sitä riemun päivää! Loppuvuosi menikin laatikoita purkaessa, remppaa suunnitellessa ja uusiin maisemiin totutellessa.

Täytyy sanoa, että kun tähän lisää pitkät työpäivät ja yhden toisen isohkon vapaa-ajan projektin, ei käsitöille jäänyt liikaa aikaa. Mutta nyt olen taas aktivoitunut ja löytänyt puikkoni. Tosin langat ovat uudessa kodissa niin ylhäällä kaapin päällä, että mies joutuu ne nostamaan alas joka kerran, kun tarvitsen. Meillä on ollut muutaman kerran keskustelua siitä, miten niitä voi tarvita esimerkiksi monta kertaa päivässä.

Ihanaa talven jatkoa - ja meille tänne etelään sen jatkuvaa odotusta!
-inari

Fammuilua ja muuta tärkeää

Sinne jäivät tiedostoihin kaikki ihanat joulukuvat, jotka olivat tänne tulossa. Elämässä kun sattuu ja tapahtuu. Jopa niin tärkeitä, että menevät ohi bloggailun!
Olen siis tripla Fammu! Kaksi prinssiä ja prinsessa! Kahdella nuorimmaisella on kuukauden ikäero, joten Fammun tunteet ovat olleet aika myllerryksessä.

Ensin syntyi pikkuprinssi ja hänelle tein syntymälahjaksi kietaisunutun, joka tässä kuvassa näkyy takaapäin.
Vihreä on äidin ja isoveljen lempiväri tällä hetkellä, siitä värinvalinta.


Isoveli sai Broken seeds-sukat, tietysti vihertävän sävyisinä.

Ensimmäisenä adventtisunnuntaina hänet kastettiin. Kastepäiväksi kudoin hänelle valkoisen setin, johon kuului housut, villatakki ja tossut. Hänet kastettiin kirkossa ja ajattelin, että siellä voi olla kylmä. Kuvat tästä setistä ovat jonkun toisen kamerassa. julkaisen, kunhan löytyvät!
Sen sijaan kuvissa näkyy tuliaisia, joita vein. Tossut, lapaset ja myssy 100 % silkkilangasta. Ne oli tarkoitettu sisäkäyttöön, vanhassa talossa kun asuvat.

 Kuopukseni on isä! Heille syntyi pikku prinsessa kuukausi serkkupojan syntymän jälkeen. Kuka sitä voisi ajatella ilman liikutuksen kyyneleitä?

Sieltä Pionista hän syntyi, pienen pieni Prinsessa!

Prinsessan äidille olin luvannut, että kudon ruskean vaunupeiton. Tosin se valmistui vasta kastejuhlaan.
Tämän Fammun kun on vielä käytävä töissä ja tuo joulunaika on työssäni juuri sitä kiireistä aikaa.

Kuvakin näyttää, että kuviona oli yksinkertainen ruudukko, sileää ja helmineuletta. Lankana tässä on Teeteen Taiga lanka. Kiva ja nopea kutoa.

 Fammulla oli jemmassa ihana Noron lanka, joka oli silkin, puuvillan ja villan sekoitus. Sitä oli vain tuo yksi kaunis kerä, josta kuitenkin syntyi prinsessalle hilkkamyssy ja pallo.

Pallo on virkattu ja sisällä on kaksi kulkusta. Se on täytetty villalla.

 Muutamia tunnelmakuvia vielä prinsessan kastejuhlasta. Hänet kastettiin kotonaan.

 
Prinsessan äiti oli väkertänyt kerrassaan ihania pikkuleipiä! Luulempa, että kaikki menivät siinä juhlassa parempiin suihin. Onneksi kuva jäi jäljelle!
 Entäs tuo kakku!
Miten tuohon raaskii kakkulapion työntää?

Syödyksi vain sekin tuli ja kyllä maistui!

Arvatkaapa, mitä tässä on?

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Piki