maanantai 9. huhtikuuta 2012

Pääsiäisen aikaan

Juuri ja juuri ehdin toivotella oikein hyvää pääsiäisen aikaa! Kiirastorstai-illan surullinen tunnelma on vaihtunut pääsiäisen riemuun! Hipsuttelin pääsiäisaamuna koirien (Martta muutti tänne ainakin toistaiseksi!) kanssa pihalle katsomaan, tanssiiko aurinko. Äitini sanoi niin, kun olimme lapsia. Auringon tanssia en nähnyt- ihanan paisteen kylläkin ja Martan riemun! Näytti kuin tuo pieni Borderi olisi heittänyt kärrynpyörää ja kuperkeikkoja ollessaan ensimmäistä aamua täällä maalla!
Nämä kukat toivottivat pienen vieraamme vanhempineen tervetulleeksi. Oli mukava nähdä ja jutella taas pitkästä aikaa. Lapset kehittyvät ja kasvavat niin nopeasti. Kuka väittää, ettei pienissä pojissa ja tytöissä olisi eroa? On niissä. Tämä pieni mies oli kiinnostunut autoista. Vaijan oli päästettävä hänet joka autoon istumaan ja kokeilemaan ohjauspyörää! Minun tavaroistani kiinnosti vain kerimiskone ja sekin vain sen hetken, kun sai kokeilla, miten se pyörii.
 Tämän pienen siilin tein aamulla
 pääsiäiskukon pussiin
 pikkumiehelle. 

Seuraavana päivänä lähdimme itse vierailulle, lähes toiselle puolen Suomea. Kiitos isäntäväelle kaikesta vaivannäöstä ja ihanan pääsiäistunnelman valmistamisesta! Koti oli kaunis, pöytä upeasti katettu ja ruuat olivat maukkaita! Naisihmiselle ainakin kauniiseen valmiiseen ruokapöytään istahtaminen on jo nautinto sinänsä! Oli mukava vierailla kaupungissa, joka kerran oli hetken kotikaupunkini. Monta muistoa tulvahti mieleen. Sen kaupungin olen valinnut asuinpaikakseni, muihin olen joutunut syystä tai toisesta.

 Vierailumme olisi jatkunut tyttären luo, ellei meillä olisi ollut tätä! Kiirastorstaina se alkoi ja jatkui koko pyhät. Naapuri päätti sitten kaataa koko metsänsä, joka rajoittuu aivan meidän pihaan. Ei puun puuta pystyssä, näkösuojasta puhumattakaan! Emme uskaltaneet olla kauempaa poissa kun sähköjohdot kulkevat kyseisellä alueella ja kerran jo johto irtosi.
Tuota hävityksen kauhistusta ei voi kuivin silmin katsoa. Miksi joillakin on oikeus tuhota toisten maisemat vaikka kuinka omistavatkin metsää?


Tuosta järkytyksestä masentuneena ajattelin suoda itselleni väriterapiaa. Ulos ovesta ei huvita mennä vaikka ilma olisi kuinka kaunis. Tuo hävitetty metsä on ihan ulko-ovemme tuntumassa. Jotain piristystä oli siis keksittävä.

Lankojen värjäys vie pahan mielen mennessään! Ja kun saa käyttää kaikkia värejä. Ai, mitä teen noin kirkkaista väreistä? Kaikkea kivaa! Pieniä piristyksiä kotiin. Lapsille lapasia, sukkia, pipoja ja leluja. Tarvitsen väriterapiaa aika ajoin. Työelämässäni musta on liian usein esillä. Samoin harmaa. Onneksi ympärilläni on lapsia, joille voin ja saan kutoa värejä! 
Näiden värien myötä lähettelen pääsiäisen iloa sinullekin lukijani! Osa langoista on vielä kuivumassa. Seuraavana on hauskaa tiedossa, kun pääsen rullaamaan nuo kauniille kerille. Siitä sitten jatkossa. Sinne kaupungin bloggarille aivan spesiaali terveisiä, että pihasuunnitelmia saa laatia. Nyt ei auta muu kuin alkaa kaunistaa omaa pihaa ja unohtaa koko naapuri! He sitäpaitsi eivät ole tämän kylän eikä kunnan asukkaita! Raja menee virallisestikin välillämme...Hih, hih...
Piki

6 kommenttia:

  1. Meillä naapuri kaatoi kanssa 13 vuotta sitten metsäntapaisen tonttimme vierestä. Aamulla kaikki oli vielä hyvin, mutta kun tulimme illalla kotiin oli kauhean aukeeaa. Tyttäreni totesi silloin alle kouluikäisenä: jokainen saa tehdä metsälleen mitä haluaa, äiti älä sure. Lopulta siihen tottui, uuteen maisemaan. Seuraavalla kerralla naapuri kävi onneksi kyselemässä, mitä jätetään kasvamaan rajalla, ja saimme sanoa oman mielipiteemme. Hän jätti jopa enemmän. Olisiko viisastunut siitä ekasta kerrasta silloin. Joten, älä sure! Vaikka kipeää se tekeekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kardemummalle lohdutuksesta! Yritän etsiä asiasta myönteisiä puolia, kuten esim: Nyt paistaa aurinko koko päivän pihallemme. Saunan ikkunasta voi katsella taivasta. Tästä kammarin ikkunasta voi seurailla maantiellä kulkijoita. Silmä lepää, kun katsoo kauas....

      Poista
  2. Aivan ihania ja raikkaita värejä, mitä lankaa nämä ovat??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tavallista Novitan Nallea kirkkaan valkoisena! On idioottivarmaa, ei huovu vaikka kuinka keittäis! Mielestäni luonnonvalkoisesta tulee kauniimpia värejä, mutta olin saanut lahjaksi niin paljon tuota vitivalkoista, että päätin värjätä sen pois.
      Piki

      Poista

Terveiseni Ketjusilmukoille!